Kuulin entisen hevoseni Viilen vuokraajilta myynnissä olevasta HeA- tasoisesta kiltistä ruunasta. Soitin myyjälle ja sovimme koeratsastuksesta. Ajelimme Hämeenkyröön saakka monta tuntia ja minkälainen hevonen perillä odottikaan?! Karvainen, laiha, pieni lämppärin rutku! Tiesin kyllä, että olin lämminveristä menossa katsotaan, mutta olihan se pienoinen shokki silti.
Ensimmäinen ajatus oli, että onko tällä nyt aivan pakko ratsastaa. Mitä vielä, sinne saakka kun oli ajeltu niin eikun kamat niskaan ja menoksi. Kenttää ei ollut, menin lumisessa rinteessä olevassa tarhassa. Tarhaa kiersi ura ja lunta oli sen verran ettei uralta päässyt kääntymään. Selkään noustessa hevonen yritti jo lähteä, mutta liikkeelle päästessä ei kuitenkaan halunnut kulkea. Raipalla joutui lätkimään useaan otteeseen. Pikku hiljaa alkoi meno sujua ja ihan kivasti tämä tuleva hevoseni alkoi myödätä ja kulkea. Kova hän oli yrittämään vaikkei aivan varma ollutkaan ratsastajan avuista.
Tein siirtymisiä ja hieman tempon vaihtelua. Toisena mainitut eivät menneet kovin kehuttavasti ja kun aina "alamäessä" piti siirtyä käyntiin, ei paljoa voinut irroitellakaan. Aina raviin siirryttäessä ja muutenkin tasapainon hieman horjahtaessa tämä hevonen heitti peitsille. Loistavaa. Laukkaamaan en hevosta saanut kuin työllä ja tuskalla toiseen suuntaan muutaman askeleen. Se riitti. Vielä lumisella metsäautotiellä pieni maastokävely illan hämärtyessä ja ilmoitin äidilleni asian laidan: TÄMÄN HEVOSEN HALUAN!! Kaikki voivat varmasti arvata miten innoissaan äiti oli asian kuullessaan. :D

Arsi päätyi hevosekseni siis oikeastaan sattumalta. Se ensimmäinen ja ainut koeratsastus ei mennyt ollenkaan nappiin, mutta jokin herrassa kuitenkin hurmasi pahemman kerran. Taisivat olla ne silmät... :) Muutaman viikon kuluttua koeratsastuksesta tämä ruuna nimittäin oli kaikkien pällisteltävänä uudessa tallissa. Etsin kunnon hevosta jolla pääsen kansalliselle tasolle ja käymättä katsomassa edes muita hevosia, menin ja hommasin uudeksi ratsukseni kiltin, osaamattoman mutta yritteliään lämminverisen. Kukapa olisi heti uskonut?! Isolla tallilla, jonne Arsi omistukseeni tultuaan muutti, oli kyllä aikamoinen sutina Arsin suhteen. Kukaan ei oikein voinut uskoa että juuri MINÄ olin ostanut sellaisen hevosen. :D Oli kyllä niin monen kohtalon summa, että löysimme toisemme. Erittäin harvassa ovat olleet ne kerrat kun olen Arsin ostamista katunut! Nyt on 4 vuotta yhteiseloa takana ja edelleen on pääajatuksena, että Arsi on "se elämäni hevonen"!

Ensimmäinen puoli vuotta omistuksessani meni lähes ainoastaan lihomiseen ja lihasten kasvattamiseen. Yllättävän nopeasti "rumasta lämppärinrutkusta" paljastui upeaakin upeampi hevosherra! Kun Arsi oli saatu hevosmaiseen kuntoon, alkoi ratsun taitojen kerääminen ja muisteleminen. Alkuun ei meinannut edes satulaan päästä.. Herralla oli kyllä ratsastettu ja suurpiirteinen peruskoulutus sisäänajettu, mutta vasta meille muuttaessaan alkoi tavoitteellinen ratsunura.

Raviuraa miehellä on takana monta vuotta. Aina vuoteen 2001 saakka Arsin päätehtävänä on ollut juosta kärryjen edessä. Tuolloin rankka treenaus loppui toisen etujalan petettyä ja Arsista koulutettiin ratsu. Vuoden 2002 Arsi vietti lähinnä ainoastaan pihan koristeena kunnes joulukuun 15. päivä herra muutti meille.
Arsi on nuorena [ja hieman vanhempanakin] ollut erittäin hyvä juoksija, mutta muutaman mutkan takia ei ole ikinä päässyt treeniä pidemmälle. Yhtään starttimerkintää ei Hippoksen tiedoista löydy.